 |
| |
|
|
| |
Olin jo lapsena koiraa halunnut, mutta äiti ei siihen suostunut. Rotu oli jo tuolloin chihuahua. Sitten lopulta vuonna 2004 päätin chihun vihdoin hankkia. Katselin Chihuahua ry:n sivuja ja soitin pentuvälittäjälle.
Silloin minulla ei vielä mitään kokemusta ollut ja kysyinkin vain mitä pentuja tällä hetkellä tarjolla. Sain pari puhelinnumeroa ja heti ensimmäisestä oli tarjolla 7-kuinen lemmikkiuros Wagner, joka se ensimmäinen koirani sitten oli.
Wagner oli kivesvikainen uros, joka oli äärettömän rohkea ja reipas, häntä aina pystyssä. Kauniskin vielä! Näin jälkikäteen voi sanoa, että Wagner varmasti paljon muokkasi omaa näkemystäni siitä, millainen chihuahuan tulee olla. Onnekseni se ensimmäinen koira sattui olemaan
niinkin rotutyypillinen yksilö.
|

|
|
| |
Vuosi kun kului, Wagnerille piti saada kaveri tietenkin ja toista lemmikkiurostahan sitä lähdin hakemaan. Mukaan tosin sitten tulikin täysin sydämen valloittanut Emma kaunotar. Kasvattajalle luvattiin kokeilla joskus joku näyttelykin, lupaava kun kuulemma tuo pentu oli. Silloinkaan vielä ei mitään
ajatusta ollut tätä harrastusta pidemmälle viedä. Mutta kuinkas sitten kävikään, Emmahan oli ROP-pentu ensimmäisessä näyttelyssään. Ja toisessa ja kolmannessa. Siitähän se innostus lähti. Näyttelyitä rupesin kiertämään ja tutustumaan rotuun ja kasvatukseen enemmänkin. Ensimmäisen pennun Emma synnytti 2007.
Emma hyvin pitkälti edustaa minulle sitä, millainen ihanteellinen chihuahua ulkomuodollisesti on. Vähän vahvempi luusto kun pakettiin lisättäisiin, se olisi juuri kohdillaan.
|


|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
copyright Leeni Laatikainen |